Andreas Helling


ANDREAS HELLING, syntynyt 1975, aloitti sellonsoiton 6-vuotiaana Turun konservatoriossa. Opiskeltuaan 4 vuotta Matti Vuoriston johdolla hän jatkoi opintojaan Timo Hanhisen johdolla vuosina 1984-92. Hän opiskeli 1992-93 Tukholman Kuninkaalisessa Korkeakoulussa Ola Karlssonin oppilaana ja siirtyi vuonna 1993 Sibelius-Akatemiaan opiskellakseen Martti Rousin, Victoria Yaglingin ja Raimo Sariolan johdolla. Hän suoritti loppututkintonsa keväällä 2002 voitettuaan aikaisemmin samana vuonna Turun sellokilpailun kolmannen palkinnon.
A. H. on osallistunut mm. Mikhael Homitzerin, Alexander Baillien, Menahem Meirin David Geringasin, Frans Helmersonin, Robert Cohenin ja Julius Bergerin mestarikursseille.

Hän on konsertoinut orkesterin solistina ja antanut omia resitaaleja Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Italiassa, Venäjällä,Moldaviassa, Englannissa ja Itävallassa. Hän esiintyy ahkerasti kamarimuusikkona eri kokoonpanoissa, mm. Trio Hellingin jäsenenä.

Vuodesta 2002 A. H. toimii Turun filharmonisen orkesterin sellosektion äänenjohtajana.

 

Kuuntele näyte (mp3):